Unikuvia - Dreams

Toissa yona - tai aamuyosta oikeastaan - herasin uneen joka erittain vaikea hyvaksya. Rakas vainaja parin vuoden takaa ilmestyi uneeni ja kaikki oli hyvin todentuntuista. Tiedatteko kun joskushan unessa tietaa nakevansa unta... tama uni oli toden tuntuinen, pelottavasti - vaikka en pelannytkaan. Herasin ja tunnustelin milta minusta tuntuu, ainekset unessa olivat ahdistukseen, suruun, jopa pelkoon. Ihan pienen hetken luulin etta oli tapahtunut kaamea virhe ja vaara ihminen oli krematoitu *huh*. Luulen etta olen alkanut nahda unia nyt kun olen vieroittanut itseni mielialalaakityksestani. Kun olin laakityksen alaisena kaikki oli kuin puuroa, mikaan ei oikein tuntunut miltaan. Nyt pitaa heti huomauttaa etta minun tarpeeni laakitykselle oli ulkoisten olosuhteiden sanelemaa enka todellakaan sano etteiko laakkeet olleet suurena apuna asioiden kasittelyssa ja ylitsepaasyssa. Taisi vain olla aika lopetukselle. En ole itse koskaan ollut masentunut (sanan aidossa merkityksessa) ainoastaan masentuneen laheinen. Joka tapauksessa - minunhan piti kertoa unestani. Ikavoin kyseista henkiloa syvasti mutta tiedan etta han on nyt rauhassa vuosikymmenia kalvaneista ahdistuksista ja oikein saikahdin vahan aikaa etta eikai sentaan, .... en oikein tosissaan edes tieda mita ajattelin. Ehka jotain sellaista todella itsekasta kuten EN JAKSA OTTAA SITA KAIKKEA UUSIKSI, EN EN EN!!! Sitten tuli syva suru ja syyllisyyden tunne kun en osannut kauniimmin ajatella.

******************************
The other night I woke up from a dream I struggled to accept. A dear departed from couple of years ago appeared in my dream and it all felt really REAL, you know how sometimes you know that you are dreaming, this one was really, scarily real... although I was not scared at all. I woke up and tried to think how I was feeling, the dream certainly had all ingredients for anxiety, sadness and even fear. For one horrid moment I thought that there had been a mistake and a totally wrong person got cremated. *Phew* I believe that I have started dreaming again after I weaned myself off antidepressants. When I was under medication everything was like thick porridge, nothing did REALLY feel anything.  Now I would like to add that my need for antidepressants was external, because of things happening beyond my control and I do not for one moment dispute the value of the meds to help me over a sticky patch. It was time to stop now. But - I hasten to add, I have never known depression personally (in the real meaning of the word), I have been the one who is there for a depressed loved one. Anyway, I was going to tell about my dream. I loved this person very deeply and miss him terribly but I also know that he is finally at peace, rid of all anxious thoughts. And for a tiny moment I got so scared of it all not happened after all... I am not even quite sure what I thought at that particular moment, maybe just that NO, I AM NOT STRONG ENOUGH, I CANNOT DO IT AGAIN, I WILL NOT, NO NO NO!!! How very selfish of me. Then followed the deep sadness and feeling of shame for not being able to think any nobler thoughts.

Hyvaa Juhannusta - Midsummer/solstice

Alkaa tama bloggaus olla sillai vaan "jouluna ja juhannuksena" hih, niin paljon on kerinnyt tapahtua ettei ole kerinnyt/jaksanut kirjoitella. Lapsia on muuttanut kotoa/takaisin kotiin ja keskikoulun paattokokeita on kanssa pakerrettu kovasti. Suomessa olen lennahtanyt kahdesti vapun ja juhannuksen valissa seka duunissa olis ihan tarpeeks vaikka kahdelle.

Keskimmainen siis paluumuutti Suomeen ja on nyt asettunut opettelemaan kielta, myos opettelussa ovat seuraavat:
Lapsi 19v: "siis hei mulla ei ole yhtaan ruokaa jaakaapissa"
Aiti: " siis oletko kaynyt kaupassa"
Lapsi: " no en viela, taa on ihan tosi raskasta taa kaikesta ite huolehtiminen"
Aiti (mutisee itsekseen): "taitaa sita aidin touhut saada jonain paivana arvostusta" (aaneen): no, nyt sitten uskot etta ei ne kotonakaan ruokakeijut tayttaneet sita jaakaappia, kylla sita ruokaa saa sinne ihan urakalla raahata"

Kotiinpalannut esikoinen (23) taasen osaltaan:
" Hammastahna on loppu"
Aiti: "ole hyva ja osta kaupasta!
Esikoinen: (syva hiljaisuus, paheksunnan voisi melkein kasin koskettaa)

Kuopus (16): "Yesss, ei enaa ikina koulua"
Aiti: "mites toi lukio syyskuussa?"
Kuopus: "joo joo, mutta sinne on aikaa!"

Hmpf!!!!
****************************************************
Edit 6 August 2011 for the benefit of those who like to understand what they read :-)

This blogging has reduced to something like "at Christmas and Midsummer -times" lol so much has happened that I have neither had time nor strength to write. Children have been moving out of home/back home and the GCSEs have caused one to work hard. I have popped in Finland twice within a few weeks and at work I could easily be doubled, busy times.

So, middlest one returned back to Finland (reverse immigrated?) and has now settled there and is learning the language. Also he is practising the following skills:
Child 19 yrs:"Well, I have not a morsel of food in my fridge!"
Mother: "So, have you been to the shop?"
Child: "Not yet, this is too hard this looking after myself!"
Mother (under her breath): it just might be that mum will be appreciated one day", (out loud): "well now you believe that the fridge was not filled by the food fairies at home either, it was hard work to keep it stocked up"

First born 23 yrs: " We've run out of toothpaste."
Mother: "buy some from the shop please"
First born: (deep silence, disapproval so tangible)

Youngest 16 yrs: "yesssss, school's out forever....!"
Mother: "What about A-levels in September?"
Youngest: "yes yes yes, that is ages away!"

Hmpf!!!!

Hyvaa Vappua!

Hyvaa Vappua kaikille, taalla Enkunmaalla eivat siita Vapun juhlimisesta mitaan ymmarra, pitaa vaan muistella Wanhoja Wappuja :-). Paljon on tapahtunut taas tassa venahtaneitten paivitysten valilla, niista myohemmin lisaa. Suurin uutinen on etta lentelen kohtapuoliin Suomeen ja vietan oikein juhlien tayttaman viikon!! Ihan kiva vaihteeksi jotain keveampaakin aikaa vietella. Olo on paljon positiivisempi kuin pitkaan aikaan, toivottavasti asiat sailyy talla mallilla edes vahan aikaa, hengahdystauko kun on tosissaankin paikallaan.

Mietintamyssy - Thinking cap

Nythan tulikin pitka tauko bloggailussa, lukenut olen joka paiva kaikkien muiden blogeja mutta jostain syysta ei ole tullut omaa paivitettya. Kohta on huhtikuu (mun synttarikuu elika tykkaan kovasti) ja mulla on ihan selvasti ollut sellanen nakymaton mietintamyssy paassa jo pidemman aikaa. Aikaisemmassa blogissa jo viittasin sellaiseen tienhaarassa olon tunteeseen ja se tunne vain vahvistuu koko ajan. En tieda onko tassa jotain keski-ian kriisia pukkaamassa mutta sellainen on olo etta jostain kohtaa tulee muuttua elama sellaiseksi etta siita minakin kykenen tykkaamaan! Pohtinut olen niin alanvaihtoa kuin maastamuuttoakin, molemmat voimia vaativia, kiemuraisia ja jopa saattaisivat olla peruuttamattomia. Sisallani karsimaton mina polkee jalkaa ja huutaa etta "mina en ala tata enaa, en tykkaa, jossain muualla on parempi, jotain muuta tekemassa". Ja kun yritan ihan natisti kysella talta sisaiselta aanelta etta mihin ja mita tekemaan niin .... Mitas tassa tulis tehda? (retorinen kysymys, ei mulle ole viela tahan astisessa elamassa kukaan kyennyt neuvomaan, kuuntelen kylla kohteliaasti mutta sitten teen just niinkuin itse parhaaksi naen.)

Laitan tahan kuvan jonka sain tyokaverilta. Joka kerta kun tata katson, tulen niin mahdottoman hyvalle tuulelle!

Tollanen olo mullakin on valilla.

Synttarit - Birthday

Vuosi on mennyt pelottavaa vauhtia ja taas on kasissa keskimmaisen synttarit. Naista lasten vuosipaivista on se haitta, etta on erittain vaikea olla hyvaksymatta omaa vanhenemistaan jos lapset alkavat olla samassa iassa kuin mita itsesta tuntuu!

***************************

A year has gone by at a scary speed and it is again the middle one's birthday. These birthdays are detrimental to my ignorance of my own ages as one cannot really have one's children to be older in years than what one sees oneself at!

Surukuun loppu haamottaa - End is looming for the sad month

Ihanaa, tanaan on perjantai, palkkapaiva ja helmikuu loppuu tahan viikonloppuun. Voiko enempaa valoa odottaa tunnelin paahan? Helmikuu on asettunut elamaani tosi vaikeana muistelun kuukautena ja mina kun en muisteluista kovin perusta. Muistelen siis rakkaita ja menneita mutta helmikuussa niita vuosipaivia on nyt tosissaan liikaa.

**********************

Great, today is Friday, payday and end of February is at hand. Can one wish for more light at the end of the tunnel? February has now settled in my life as a very hard month of remembrance and I am not too keen on that. I mean, I do remember loved ones lost and "olden times" but February has now become too "loaded" for comfort.

Kaksi vuotta sitten - two years today

Tanaan on tasan kaksi vuotta tarkean ihmisen poismenosta.Lapseni menettivat isansa. Nama vuodet ovat menneet vauhdilla ja, johtuen erittain raskaista vuosista ja tapahtumista jotka johtivat kuolemaan, olen seka tehnyt surutyota etta yrittanyt toipua ja palata normaaliin elamaan. "Hiljaa hyva tulee" on sanonta jonka olen vasta nyt ymmartanyt.
Lepaa rauhassa!

***********
Today is two years since I lost a very important person and my children lost their father. These years have gone by so fast. Due to very distressing time before his death and also what caused his death I am slowly recovering from what I can only describe as post-traumatic stress disorder. Only now that I am grieving and also trying to return to so-called normal life, I have grown to appreciate and understand the real meaning of the saying "Easy does it".

R.I.P